Kokenut rakennesuunnittelija [Finland]


 

$ads={1}

Kokenutta rakennesuunnittelijaa

Fimpec kasvaa voimakkaasti kotimaassa ja kansainvälisesti, kasvun mahdollistamiseksi etsimmekin nyt vahvalla kokemuksella varustettua rakennesuunnittelijaa monipuolisten projektiemme äärelle. Meillä työntekijät tutkitusti viihtyvät ja kokevat työnsä mielekkääksi. Sijaintisi voi olla Helsingin, Kouvolan tai Jyväskylän toimistomme, teemme kuitenkin jo useamman vuoden kokemuksella onnistuneesti töitä myös etänä.

Tehtävässä toimit teollisuuden rakennesuunnittelun asiantuntijana osana projektiemme suunnitteluryhmää aina esisuunnittelusta toteutushankkeisiin. Tämä tehtävä avaa sinulle mahdollisuudet tukea ja myös kouluttaa motivoituneita alan osaajiamme vastaavanlaisissa tehtävissä.

Uskomme tehtävän antavan sinulle täydet valmiudet kehittää omaa osaamistasi sekä urapolkuasi ja tehtävä tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin vastuutehtäviin (pääsuunnittelija tai projektipäällikkö).

Töissä Fimpecillä

Fimpecillä jokainen on yksilö ja ammattilainen, jonka osaaminen täydentää toisten asiantuntijuutta tiimeissä ja projekteissa. Haluamme, että asiakkaidemme haasteita ratkaisevat parhaat asiantuntijat, joten rekrytoimme huippuja ja sellaiseksi kasvavia, ja tuemme heidän jatkuvaa kehittymistään.

Vuonna 2022 henkilöstömme määrä kasvoi noin 140 henkilöllä. Heidän joukossaan on sekä konsultoivia asiantuntijoita että suunnittelijoita ja projektijohtamisen ammattilaisia. Lue lisää https://fimpec.com/ajankohtaista/fimpec-group-on-kasvanut-asiakkaidensa-...

Tarjoamme sinulle:

  • työskentelyä alan huippujen kanssa monipuolisissa ja mielenkiintoisissa projekteissa
  • kasvavan kansainvälisen yrityksen monipuoliset mahdollisuudet
- hyvät työsuhde-edut kuten kattavat vakuutukset ja laajan kulttuuri- ja liikuntaedun
- etä- tai hybridityöskentelymahdollisuuksia työnkuvasta ja projektien vaiheista riippuen
  • kannustavan ja yhteistyöhenkisen ilmapiirin
  • arvostusta ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhösi
  • mahdollisuudet jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja koulutuksiin

Tutustu lisää meihin uratarinoidemme https://fimpec.com/ura-fimpecilla/

Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta:

  • Sinulla on jo useamman vuoden (min.5vuotta) kokemusta rakennesuunnittelutehtävistä toteutusprojekteissa
  • Kokemustasi teollisuuden rakennesuunnittelusta katsomme eduksi paikkaa hakiessasi
  • Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (DI, Rakennusinsinööri)
  • Tulet toimeen erilaisten järjestelmien kanssa
  • Nautit asiakasrajapinnassa työskentelystä
  • Olet kehitysmyönteinen ja työskentelyt mielelläsi kasvuympäristössä
  • Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot
  • Kommunikoit erinomaisesti suomeksi; suullisesti ja kirjallisesti, kykenet toimimaan myös englanniksi

Lisätietoja tehtävästä antaa

Lahtinen Antti

[email protected]

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Johdamme asiakkaidemme projektien kokonaisvaltaista onnistumista ja meillä työskentelee tänä päivänä yli 400 huippuammattilaista viidessä maassa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 40 miljoonaa euroa.

Yhteystiedot: Antti Lahtinen [email protected]
Työpaikan osoite: Useita mahdollisuuksia, 00380 Helsinki
Palkkaus: Sopimuksen mukaan
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 17.09.2023 20:59
Jätä hakemus: https://our-careers.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=230&jbid=8#login_form
Ilmoitus jätetty: 15.08.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: 28bcd972-72c1-4b34-8fde-eeeba36aff1f

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

.


Fimpec Group Oy
Helsinki
Kouvola
Jyväskylä
Uusimaa
Kymenlaakso
Keski-Suomi
Kokopäiväinen, Vakituinen

Julkaistu 15.08.2023

$ads={2}


 

.

Posting Komentar

Lebih baru Lebih lama

Sponsored Ads

نموذج الاتصال